Puunkaato ja kantojyrsintä Helsinki, Espoo ja Vantaa

Palvelemme laajalti Uudenmaan & koko Etelä-Suomen seudulla

Me Puidenhoitajien Oy:ssä keskitymme mieluusti puiden hyvinvoinnin edistämiseen ja sen ylläpitoon tekemällä puiden hoitotöitä sekä kuntotutkimuksia, mutta luonnollisesti myös puiden kaataminen kuuluu palveluihimme. Puunkaato on välttämätön toimenpide silloin, kun puu on laho, kaatumisvaarassa tai kasvaa liian lähellä rakennusta. Kaadetusta puusta jää tietysti kanto, jonka poistamiseen kantojyrsintä on nopein ja tehokkain tapa. Mikäli koet, että rakennustasi varjostaa ongelmapuu tai häiritsevä kanto jököttää keskellä pihamaata, ota yhteyttä meihin niin tulemme katsomaan, mitä voimme tehdä.

Kantojen jyrsintää Puidenhoitajien Oy

Puunkaato ja puiden erikoiskaadot turvallisesti

Perinteisten puunkaatojen lisäksi toimenkuvaamme kuuluvat myös erikoiskaadot vaativissakin olosuhteissa. Erikoiskaadot ovat yleensä ahtaissa paikoissa tapahtuvia kaatoja, jolloin puu pitää kaataa osina, käyttäen apuna erilaisia alaslaskumenetelmiä. Työt tehdään kiipeilemällä tai mikäli nostokori mahtuu alueelle, sitä hyväksi käyttäen. Emme koskaan tingi turvallisuudesta, eikä puunkaadon kanssa kiirehditä. Puunkaatojen yhteydessä työn voi viimeistellä jyrsimällä kannot pois.

Kantojyrsintä – tasainen nurmikenttä ja tilaa uudelle kasvustolle

Kantojyrsintä tapahtuu kantojyrsimellä, jolla kannon saa jyrsittyä puruksi aina jopa 70 cm syvyyteen. Yleensä kantojyrsintä tehdään n. 20 cm maanpinnan alapuolelle. Kantojyrsin vaatii jonkin verran tilaa ja mahdollisuuden päästä kannon lähelle autolla. Jyrsintä on nopea tapa poistaa kanto ja saada näin tilaa uudelle kasvustolle. Kannonpoisto on hyödyllistä myös silloin, kun kanto sijaitsee esimerkiksi keskellä pihaa vaikeuttaen nurmikon ajamista ja muita pihanhoitotöitä.

Missä kaikkialla toimimme?

Puunkaato ja kantojyrsintä onnistuu meiltä koko Uudenmaan alueen kunnissa ja kaupungeissa; Espoo, Vantaa, Helsinki, Hanko, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Loviisa, Mäntsälä, Nurmijärvi, Porvoo, Raasepori, Sipoo, Siuntio, Tuusula ja Vihti. Olemme työskennelleet myös muuallakin Etelä-Suomen alueella, joten ota rohkeasti yhteyttä ja kysy palveluita myös Uudenmaan ulkopuolelle.

Takaisin Palvelut-sivulle.

Puiden erikoiskaadot Helsinki puidenhoitajat oy