Puun istutus Helsinki, Espoo, Vantaa

Puut tuovat paljon iloa ja eloa asuinympäristöön. Tämä korostuu erityisesti rakennetussa ympäristössä, missä vehreyttä kaivataan kivi-, betoni- ja puurakennusten vastapainoksi. Puun istutus ei ole vaikeaa, mutta kannattaa ottaa huomioon muutama seikka. Oikean lajin ja kasvupaikan valinnalla luodaan parhaat edellytykset kasvattaa pienestä taimesta vahva, kaunis puu. Mikäli olet epävarma siitä, mikä laji kannattaa valita ja miten puun istutus kannattaa tehdä, käänny Puidenhoitajien Oy:n puoleen. Pääasiallista palvelualuettamme on pääkaupunkiseutu kuten Helsinki, Espoo ja Vantaa sekä koko muukin Uusimaa. Lisäksi liikumme sopimuksen mukaan koko Etelä-Suomen alueella.

Puun istutus Helsinki, Espoo, Vantaa

Valitse sopiva puu sopivalle paikalle

Puun istutuksessa on ensimmäiseksi ajateltava sen sopivuutta kyseiselle kasvupaikalle. Useimmat jalopuumme ovat pitkäikäisiä (100–400 v.) ja ne vaativat laajan kasvutilan. Liian isoksi kasvavan puun istuttaminen voi tuoda hankaluuksia tulevaisuudessa, etenkin jos se istutetaan lähelle rakennusta. Rakennettuun ympäristöön sopivia pieniä puulajeja ovat mm. kirsikat, koristeomenapuut, pihlajat, tuomipihlajat, unkarinsyreenit, orapihlajat ja kääpiöivät havupuut.

Minkälainen kasvupaikka on puulle paras?

Kasvupaikkavaatimukset (mm. valoisuus, maaperä) on hyvä selvittää etukäteen, sillä väärään paikkaan istutettu puu ei koskaan kasva kauniiksi, vaan kituu tai tuhoutuu ennen aikojaan. Puu voidaan myös siirtää parempaan kasvupaikkaan, mutta ehdottomasti paras vaihtoehto on selvittää heti alkuunsa optimaalinen kasvupaikka.

Ota huomioon myös nämä asiat

Muita huomioonotettavia seikkoja ovat puulajin talvenkestävyys, tuholaisalttius, kotimaisuusaste tai jokin erityispiirre, kuten tahraava neste. Kasvivalinnoissa kannattaa neuvoa kysyä asiantuntevilta taimistoilta tai hyvistä taimimyymälöistä.

Takaisin Tietoa puista -sivulle