Yleisimmät käävät ja sienet (rakennetussa ympäristössä)

Teemme kuntotutkimuksia koko Etelä-Suomen alueella

Puiden kuntotutkimuksiin kuuluu olennaisena osana kääpien, sienien ja tuholaisten tunnistukset sekä niiden vaikutukset puun elinvoimaan ja kestävyyteen. Puidenhoitajien Oy:n arboristeilla on monivuotinen kokemus erilaisista käävistä ja sienistä. Pystymme nopeasti jo silmämääräisesti arvioimaan, mistä saattaisi olla kyse, ja tarkentamaan lopullisen arvion Sibert-lahonetsintälaitteella. Mikäli puu näyttää huonokuntoiselta tai laholta, ota yhteyttä meihin niin tulemme katsomaan, mitä puussasi tapahtuu. Palvelemme pääkaupunkiseudun ohella koko Etelä-Suomen alueella.

Teemme kuntotutkimuksia koko Etelä-Suomen alueella

Kääpä voi olla merkki lahoamisesta – mutta ei aina

Kääpä puussa ei oikeuta kaatamaan puuta, vaan kunnon tutkimus on aina paikallaan. Kääpäiset puut viestivät usein, että puussa on jo lahoa, sillä kääpiä ei esiinny nuorissa ja terveissä puissa. Eri käävät lahottavat puuta eri tavoilla. Kaupunkiympäristössä elää myös paljon harvinaisia ja harvinaistuvia kääpiä, joiden elinympäristöjä tulisi säästää.

Puun kuntotutkimus selvittää, minkälaisesta ongelmasta on kyse

Puun säilyttämisen arviointiin kannattaa kutsua ammattilainen, joka osaa selvittää käävän vahingollisuuden ja puun mahdollisuuden kilpailla kasvussa käävän kanssa. Pelkkä käävän poisto puusta ei auta, sillä sienirihmasto on puun sisällä ja levinnyt usein laajemmalle kuin silmä pystyy erottamaan.

Takaisin Tietoa puista -sivulle.