Puiden hoito Helsinki, Espoo, Vantaa ja muu Etelä-Suomi

Meiltä niin omenapuun leikkaus kuin laajemmatkin kokonaisuudet! Puiden hoito on kokonaisvaltaista työtä, joka käsittää puun hyvinvoinnin tarkkailun ja edistämisen juuresta latvaan. Tavallisimmin puunhoitotyöt keskittyvät puiden latvustoon, joka tarvitsee ympäristössämme hoitoleikkausta tai siistimistä esimerkiksi silloin, jos puut sijaitsevat lähellä rakennuksia tai kulkuväyliä. Leikkuuhoidoilla puusta saadaan valoa läpäisevä, ylöspäin kasvava terve puu joka sopeutuu ympäristön vaatimuksiin. Tarjoamiimme hoitotoimiin kuuluu myös puiden tuennat ja tuentojen tarpeellisuusarviointi.

Tarjoamme puiden hoitopalvelut mm. alueella: 
Espoo, Hanko, Helsinki, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Loviisa, Mäntsälä, Nurmijärvi, Porvoo, Raasepori, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vantaa ja Vihti.


Puiden leikkaus arboristin ammattitaidolla

Puiden leikkaus ei ole salatiedettä, mutta tarkkaa ammattilaisen työtä se on. Huolimaton leikkaus väärään vuodenaikaan voi jopa pysäyttää kasvun, ja tällainen virhe esimerkiksi vanhojen arvopuiden kohdalla on korvaamaton.

Kauttamme onnistuvat erehtymättömällä ammattitaidolla:

  • nuorten puiden rakenneleikkuu
  • varttuneiden ja vanhojen puiden hoitoleikkuut
  • omenapuun leikkaus, sekä muiden hedelmäpuiden leikkaus

Puiden hoito parhailla tekniikoilla ja välineillä

Puiden leikkauksissa noudatamme arboristien yleisiä puunhoito-ohjeita ja tapoja; puita ei rasiteta tai vahingoiteta tarpeettomasti lisää, vaan pyritään toimimaan puun oma biologia huomioon ottaen.

Puunhoitotyöt tehdään kiipeilytekniikalla, jossa Arboristi liikkuu puussa köysien avulla. Tämä ei vahingoita puuta ja mahdollistaa työn tekijän pääsemisen lähelle hoitokohdettaan. Nk ”piikkikenkiä” käytetään vain erikoiskaadoissa sekä pelastustoimissa.

Työvälineinä meillä ovat käsisaha, oksaleikkurit sekä tankosaha, jotka ammattilaisen käsissä jättävät siistin ja sileän leikkauspinnan.

YHTEYSTIEDOT

Tapani Mäkelä

päällikkö
p. 0400 462 404
tapani.makela@puidenhoitajat.fi